CIMG6176.jpg


Alkuun voisin kirjoittaa olevani neljäsosan vuosisadasta täyttänyt tamperelainen työssäkäyvä nainen. Mielummin kuitenkin kerron, että haaveissani on kaupungista pois muuttaminen, olen vielä tyttö, ja saatan olla väärällä alalla. Käyn tällä hetkellä töissä rahoittaakseni elämiseni, mutta tulevaisuudessa näen itseni asuvan maalla isossa talossa, jota ympäröivät koira- ja kissatarha sekä lukuiset omena-, kirsikka- ja luumupuut. Maassa kasvaisi salaatit, porkkanat, perunat ja sipulit. Syksyllä asettelisin lyhdyt kotitien pieleen ja täyttäisin pihakuusen valonauhalla. Haravoisin lehdet kasalle ja kierisin niissä koirien kanssa, jotta voisin haravoida lehdet uudelleen. Ikkunoihin vaihtaisin iltojen pimetessä tummat verhot ja nauttisin kuumaa glögiä kissojen kehrätessä takan edessä. Talvella tekisin hankeet pienet kujat, joita koirat pomppien viilettäisivät ympäriinsä. Kevään tullen päästäisin taas kanit ja kanat kirmaamaan pihalle.


Voi olla, että tuohon on vielä aikaa. Siihen asti vietän iltapäiviäni kerrostalolähiössä elukoita paijaamalla, mustikkametsällä, tietokoneella pelaillessa ja välillä leipomalla, talvella ehkä luistelemalla. Ehkä innostun myös valokuvaamisesta enemmän ja ostan oman kameran. Aika usein on minulle kuitenkin käynyt niin, että olen jostain innostunut, mutta ehkä vain viikoksi - tai tunniksi. Olen koti-ihminen. Olen järkevä, käytännönläheinen, varovainen ja herkkä. Olen noin vuoden aikana elänyt muutoksen aikaa elämässäni, vaikka mitään suurta ulkoisesti ei olekaan tapahtunut. Ajatukset ovat muuttuneet oman pääni sisällä, ja toivon niiden kautta myöhemmin myös tapahtuvan jotain isompaa positiivista. Siihen asti yritän elää hetki kerrallaan, vaikka se onkin niin mahdottoman vaikeaa.


Se miksi kirjoitan nyt tätä, on hyvä kysymys. En ole aiemmin kirjoittanut blogia, saatika tuntemattomille mitään. Ajatuksien kirjoittaminen on ollut itselleni helppoa, vaikka en ole päiväkirjaakaan pitänyt sitten teiniaikojen. Olkoon syyt kirjoittamiselle tai kirjoittamatta jättämiselle mitkä tahansa, tuntuu tämä nyt mukavalta. Ideanani on jakaa teille suloisia kuvia karvakamuistani, koska kuvia on muistikortit, puhelimet ja tietokoneet täynnä, ja haluan myös muiden näkevän niitä. Tiedän, että kaverit ja sukulaiset tykkäävät lähettämistäni kuvista, mutta silti epäilen heidänkin jo ajattelevan että "eikö tämä spämmi lopu koskaan!". Blogista kuka vaan voi katsoa kuvat tai olla katsomatta - kukaan ei tule spämmätyksi. Joka tapauksessa, tästä se lähtee ja katsotaan mitä tulee.