"Taas nämä ihmiset tulivat tänne mua katsomaan, onpas kivaa. Hei kattokaa, meillä on siskon kanssa uusi lelu! Oi, kivaa rapsutusta, mutta riehuttaisiinko mielummin? ... Hmm, välillä nuo ihmiset ovat niiiin tylsiä, kun istuskelevat vaan pöydänääressä. Päästäkään syliin! Pah, no ei sitten. Kylläpäs tässä alkaakin taas ramaseen."

"Ugggghh, no miitäs nyt, tarvitseeko taas herätä..? Mitäpäs siinä pitelet? Hei, äläs laita mun kaulaan mitään! Ärrrr... No johan nyt on, pystyykö tässä edes koira hengit...hei ovi aukes, pihalle jes! Mitäs hajuja tuolta löytyy...auts! Typerä hihna, ei pääse eteenpäin. Aijaa, ja taas syliin. Tässä autossa en olekaan ennen ollut. Nyt on kyllä kummallista, mihin sisko jäi, entäs äiti? Miksei äiti tullut mukaan? Hei mitä nyt tapahtuu, mihin me ollaan menossa, alkaa vähän jo pelottaan... Onneksi tämä syli tuntuu lämpimältä. En kyllä uskalla silmiä kiinni laittaa, jotain kummallista tässä nyt on, sisko on yleensä aina lähtenyt mukaan..."

"No jopas tömähti! Missäs nyt ollaan? Apua, missä äiti on? Laitappa se ovi kiinni, ulkona on kylmä! Äkkiä auton alle piiloon. Turha kuvitellakaan että uskallan täältä. Kerro ensin mihin ihmeeseen olen joutunut? Ai kotiin? Ei tämä ole minun koti, huijarit! Sylikoirako muka olen, no en varmana, laske alas! Oho, mikäs paikka se tämä nyt on, onko jotain nameja?"

Ensimmäisenä päivänä Teemo oli todella varuillaan ja pysytteli enimmäkseen olohuoneessa. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin hän uskaltautui tutustumaan muihin huoneisiin. Tarpeet tuli nätisti shibamaiseen tyyliin sanomalehdelle ja ruoka maistui. Lopulta vauva uskaltautui päiväunille.

Kasvattajalta Teemo sai mukaansa kangaskassin, ruokaa, nameja sekä pehmolelun. Pehmolelusta Teemo tykkäsi ja pidimme kassiakin Teemon pedissä jonkin aikaa tuttujen hajujen vuoksi. IKEAn pehmolelut ne vaan kestävät parhaiten.

Karvapallero valloitti meidät samantien. Ensimmäinen yö meni melko kivuttomasti, avokki oli yön töissä ja nukuin Teemon kanssa samassa huoneessa. Itse nukkumisesta ei juuri tullut mitään. Teemon piipittäessä nousin vähän äänin ylös ja käveleskelin asunnossa tai vaan pyörähdin sängyssä, että Teemo huomasi minun olevan paikalla. Tätä toistui pitkin yötä, mutta Teemo rauhoittui aina nopeasti kun huomasi minut. Seuraavana yönä en muista Teemon pitäneen enää minkäänlaista ääntä ja yöt ovat tähänkin asti olleet meillä vain nukkumista varten. Sisäsiistiksi Teemo oppi oikeastaan samantien. Ensimmäisenä päivänä yritimme viedä Teemoa pihalle, mutta raasu pelkäsi niin kovin, että tulimme samantien sisälle. Seuraavana päivänä ulkoilukin jo sujui ja tarpeet tuli siitä lähtien pihalle ottamatta lukuun pentuvahinkoja.

En edes uskalla kuvitella mitä olisi käynyt, jos alku ei olisi sujunut niin hyvin. Ensikertalaisena en varmastikaan olisi ymmärtänyt mikä on normaalia ja mikä ei, ja luultavasti olisin hätääntynyt ja stressannut kaikesta. Kyllähän niitä mutkiakin on ollut matkassa, mutta onneksi asiat eivät ole liian solmuun menneet. On se kyllä kummallista, kuinka paljon kirjoja ja nettiä tuli selailtua ennen koiran tuloa, jonka jälkeen tuntui, että kaikkeen mahdolliseen oli valmistautunut. Tietenkin kävi niin, että asiat eivät olekaan niin niinkuin kuin kirjoissa luki. Ja se, kuinka paljon oli suunnitellut toimivansa, että koirasta tulisi kunnon kansalainen, muuttui, kun ymmärsi kuinka vähän siitä arjen keskellä oikeasti jää tavaksi.

Tässä vielä muutama poseerauskuva ensimmäisiltä päiviltä.