Ideanani oli jo ennen koiran tuloa oppia tarvittaat tiedot raakaruokinnasta, jotta voisin ruokkia koiraani omasta mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla. Siinähän kävi sitten niin, että raakaruokasuunnitelmani eivät olleet valmiit koiran tullessa, joten pääasiallinen ravinto oli kasvattajan suosittelemaa nappulaa. Suurin osa ruuasta koostui siis ensin 1st Choicen pentunappulasta ja myöhemmin saman merkin pienen aikuisen koiran nappulasta. 1st Choice on oman ymmärrykseni mukaan laadukasta nappulatäysravintoa ja hinta-laatusuhteeltaan parempaa kuin esimerkiksi Royal Canin.

Melko aikaisessa pentuvaiheessa aloin antamaan nappuloiden kanssa myös lihaa. Pelkkä nappuloiden syöttäminen on mielestäni turhan helppoa. Itse ajattelen, että se on myös koiran mielestä melko tylsää. Halusin tarjota koiralleni parempaa ruokaa. Meinasin kirjoittaa tähän että parasta, mutta koiran ollessa vielä pentu en tiennyt yhtään mitään mistään "parhaasta". Joka tapauksessa, Teemon ruoka koostui siis pentuaikana nappulasta, öljystä (auringonkukka, rypsi) ja sika-nautajauhelihasta/tonnikalasta. Myöhemmin monipuolistin lihaa possuun, nautaan, kanaan, kalkkunaan ja loheen, mitä nyt eläinkaupasta pötköissä sai. Lisäsin vähitellen ruokaan myös possun ja kanan sisäelinseosta ja sydäntä sekä kanan kivipiiraa, pellavansiemenöljyä ja kananmunia, kananmunan kuorijauhetta sekä kasvissosetta. Ruoka vaihteli päivittäin. Loppujen lopuksi Teemon ollessa noin vuoden hänen mahansa sanoi tästä ruuasta sopimuksen irti. Kylässä käyneet kaverit nauroivat (tietenkin hyvällä) meidän keittiön pöydällä olevalle Teemon kakka-päiväkirjalle, johon olimme merkinneet päivittäin huomiot vatsan toimivuudesta siitä lähtien, kun jatkuvalle ripuloinnille ei näyttänyt tulevan loppua. Välillä maha oli paremmassa kunnossa ja välillä huonommassa.

Kun maha oireili jo hälyyttävästi, varattiin aika eläinlääkäriin. Teemossa ei ollut mitään vikaa, ruoka vaan oli liian monipuolista. Niin siis anteeksi mitä? Voiko ruokavalio tosiaankin olla liian monipuolista! En ollut usko tätä - olinhan tehnyt mielestäni mahdollisimman oikein, ja olin käyttänyt aikaa oppiakseni aiheesta lukuisia tunteja ja päiviä! Tottelin kuitenkin lääkäriä ja loppujen lopuksi se piti itselleen myöntää, että olin itse saanut aikaan sen, että Teemo söi viikko tolkulla pelkkää Royal Caninin Sensiblea. Siis juuri sitä, mitä en olisi ikinä halunnut hänen syövän. No, kävi kuitenkin onnellisesti, että Teemon maha parani ja vihdoin päästiin vaihtamaan nappula hiljalleen takaisin 1st Choiceen, jota syötiin jonkin aikaa pelkästään.

Tämän jälkeen olemme olleet varovaisia siitä, mitä Teemo on suuhunsa laittanut. Maha on ajoittain sekaisin, mutta ei missään määrin siinä kunnossa, missä lääkäriin mentiin. Öljyt on jätetty pois. Nappuloiden lisänä Teemo saa pääasiassa vain kanaa sekä kananmunan kuorijauhetta. Kanaa hän saa sen helpon sulavuuden vuoksi, kaikki rasvaisempi ja raskaampi liha (possu, nauta) jätettiiin pois. Kananmunan kuorijauhe estää selvästi mahan löystymistä.

Nyt hiljattain vaihdoin nappulan ProBoosteriin, joka sisältää 1st Choicea enemmän proteiinia (41 % vs 21 %) sekä rasvaa (21 % vs 15 %). 1st Choicen valmistusaineet enimmäisjärjestyksessä: kananlihajauho (30 %) ja täyteaineena panimoriisi, ohrasuurimot, kaurasuurimot... Verraten tätä ProBoosteriin: tuore kypsennetty kana (17%), kananlihajauho (16%), tuore kypsennetty lohi (15%), sillijauho, ankanlihajauho ja täyteaine vasta kuudentena: peruna jne. Ihan huvikseni katselin myös Royal Caninin vaihtoehtoa: raakavalkuainen 27 % ja rasva 16 % - vielä lisätäkseni, että raakavalkuainen ei ole sama kuin energia, joten nettisivut eivät anna tästä vertailtavaa tietoa. Myöskään koostumuksesta ei ole annettu prosenttiosuuksia: maissi, maissijauho, kuivattu siipikarjanvalkuainen, kuivattu naudan- ja sianlihavalkuainen, eläinrasvat, hydrolysoidut eläinvalkuaiset, maissigluteeni... Jos suurin osa pussin ruuasta koostuu maissista ja jauhosta, jättäisin sen kaupan hyllylle.

Nykyään Teemon ruoka siis koostuu ProBoosterista, jota annetaan silmämääräisesti noin puolet kaikesta muusta. Tämän lisänä menee Mushin pötköstä jauhettua kanaa, joka sisältää lihan lisäksi rustoa ja luuta, sekä kananmunan kuorijauhetta. Hammashoitona menee melkein päivittäin joko Dentastix tai kanan kaula (tai muu pakasteluu), joskus myös pesen hampaat. Myös herkkuna tai ajanvietteenä menee pakasteluita (kanan kaula/rinta/koipi/siipi), kuivattuja luita (Teemon suurin herkku sonnin suti!) sekä astianpesukoneen esipesuna lautasten jätökset.

Koiran ruokinnassa voi joko harrastaa ruokintaa tai ruokkimista. Ruokkiminen loppuu, kun aikaa on käytetty opiskeluun ja teoria sisäistetty, jonka jälkeen ruokalistaa voi alkaa suunnittelemaan. Sitten selvitetään, mistä löytyy hinta-laatusuhteeltaan hyvää ruokaa, pakastetaan suletaan, mitataan, pilkotaan... Tämän jälkeen ruuan tarjoaminen on ruokintaa, ei ruokkimista. Teemon maha voi nykyään jo niin paljon paremmin, että olen uudelleen alkanut opiskelemaan raakaruokaa. Teemo onkin saanut nyt hiljattain pieniä määriä erilaista lihaa (muikkua, tonnikalaa, nautaa ja possua), ja maha on antanut toistaiseksi ihan hyvää palautetta, joten jos nyt edellisestä viisastuneena onnistun pitämään Teemon terveenä ja vihdoin aloittamaan koiran ruokinnan. Päivitystä seuraa...

"Taas nämä ihmiset tulivat tänne mua katsomaan, onpas kivaa. Hei kattokaa, meillä on siskon kanssa uusi lelu! Oi, kivaa rapsutusta, mutta riehuttaisiinko mielummin? ... Hmm, välillä nuo ihmiset ovat niiiin tylsiä, kun istuskelevat vaan pöydänääressä. Päästäkään syliin! Pah, no ei sitten. Kylläpäs tässä alkaakin taas ramaseen."

"Ugggghh, no miitäs nyt, tarvitseeko taas herätä..? Mitäpäs siinä pitelet? Hei, äläs laita mun kaulaan mitään! Ärrrr... No johan nyt on, pystyykö tässä edes koira hengit...hei ovi aukes, pihalle jes! Mitäs hajuja tuolta löytyy...auts! Typerä hihna, ei pääse eteenpäin. Aijaa, ja taas syliin. Tässä autossa en olekaan ennen ollut. Nyt on kyllä kummallista, mihin sisko jäi, entäs äiti? Miksei äiti tullut mukaan? Hei mitä nyt tapahtuu, mihin me ollaan menossa, alkaa vähän jo pelottaan... Onneksi tämä syli tuntuu lämpimältä. En kyllä uskalla silmiä kiinni laittaa, jotain kummallista tässä nyt on, sisko on yleensä aina lähtenyt mukaan..."

"No jopas tömähti! Missäs nyt ollaan? Apua, missä äiti on? Laitappa se ovi kiinni, ulkona on kylmä! Äkkiä auton alle piiloon. Turha kuvitellakaan että uskallan täältä. Kerro ensin mihin ihmeeseen olen joutunut? Ai kotiin? Ei tämä ole minun koti, huijarit! Sylikoirako muka olen, no en varmana, laske alas! Oho, mikäs paikka se tämä nyt on, onko jotain nameja?"

Ensimmäisenä päivänä Teemo oli todella varuillaan ja pysytteli enimmäkseen olohuoneessa. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin hän uskaltautui tutustumaan muihin huoneisiin. Tarpeet tuli nätisti shibamaiseen tyyliin sanomalehdelle ja ruoka maistui. Lopulta vauva uskaltautui päiväunille.

Kasvattajalta Teemo sai mukaansa kangaskassin, ruokaa, nameja sekä pehmolelun. Pehmolelusta Teemo tykkäsi ja pidimme kassiakin Teemon pedissä jonkin aikaa tuttujen hajujen vuoksi. IKEAn pehmolelut ne vaan kestävät parhaiten.

Karvapallero valloitti meidät samantien. Ensimmäinen yö meni melko kivuttomasti, avokki oli yön töissä ja nukuin Teemon kanssa samassa huoneessa. Itse nukkumisesta ei juuri tullut mitään. Teemon piipittäessä nousin vähän äänin ylös ja käveleskelin asunnossa tai vaan pyörähdin sängyssä, että Teemo huomasi minun olevan paikalla. Tätä toistui pitkin yötä, mutta Teemo rauhoittui aina nopeasti kun huomasi minut. Seuraavana yönä en muista Teemon pitäneen enää minkäänlaista ääntä ja yöt ovat tähänkin asti olleet meillä vain nukkumista varten. Sisäsiistiksi Teemo oppi oikeastaan samantien. Ensimmäisenä päivänä yritimme viedä Teemoa pihalle, mutta raasu pelkäsi niin kovin, että tulimme samantien sisälle. Seuraavana päivänä ulkoilukin jo sujui ja tarpeet tuli siitä lähtien pihalle ottamatta lukuun pentuvahinkoja.

En edes uskalla kuvitella mitä olisi käynyt, jos alku ei olisi sujunut niin hyvin. Ensikertalaisena en varmastikaan olisi ymmärtänyt mikä on normaalia ja mikä ei, ja luultavasti olisin hätääntynyt ja stressannut kaikesta. Kyllähän niitä mutkiakin on ollut matkassa, mutta onneksi asiat eivät ole liian solmuun menneet. On se kyllä kummallista, kuinka paljon kirjoja ja nettiä tuli selailtua ennen koiran tuloa, jonka jälkeen tuntui, että kaikkeen mahdolliseen oli valmistautunut. Tietenkin kävi niin, että asiat eivät olekaan niin niinkuin kuin kirjoissa luki. Ja se, kuinka paljon oli suunnitellut toimivansa, että koirasta tulisi kunnon kansalainen, muuttui, kun ymmärsi kuinka vähän siitä arjen keskellä oikeasti jää tavaksi.

Tässä vielä muutama poseerauskuva ensimmäisiltä päiviltä.

Tällä hetkellä kotonani asustaa minun ja avopuolisoni lisäksi shibakoira ja maatiaiskissa - sekä tietysti muutama karva ja pölypallo (en ole ahkera siivooja enää, enemmän pidän siitä että tavarat ovat järjestyksessä, eteisen pikkukivet ja sängynaluspölyt saattavat lojua paikallaan viikkoja). Koska elämäni pyörii omasta tahdostani elukoideni ympärillä, haluan jakaa heidänkin tarinaansa. Koira meillä on ollut hieman kauemmin, joten palaan ajassa hieman taaksepäin:

 

Miksi shiba?

Kun koirasta aloin nuorempana haaveilemaan, olin varma että kotoa pois muuttaessani sohvani nurkasta löytyisi pieni karvainen pomeranian; onko söpömpää olemassa! Tämän jälkeen ihastuin japanin pystykorvaan. Sitten eräässä työharjoittelussa ollessani asiakkaanani olleet lapset hehkuttivat Hopeanuolta, joita yhdessä katselimme DVD:ltä. Hopeanuolihan on rodultaan akita. Akitaan tutustuessani silmiin pisti samannäköinen mutta pienempi rotu, shiba. Voisin kuvailla sen olleen kuin rakkautta ensisilmäyksellä! Shibaa luonnehditaan itsepäiseksi, kissamaiseksi, haastavaksi, itsenäiseksi... Tuntui kuin olisi puhuttu itsestäni. Shiba sen siis täytyi olla, vaikka sitä ei luonteensa vuoksi suositella ensimmäiseksi koiraksi. Shiboilla on yleisesti suuri riistavietti, ja ne ovat vahvaluonteisia isoja koiria pienessä koossa. Halusin ottaa haasteen vastaan ja käytin paljon aikaa oppiakseni koirista. Minulle on tärkeää, että oma koirani näyttää koiralta. Pomeranian ei näytä mielestäni enää juurikaan koiralta. Tärkeää on myös koiran yleinen terveys. Lättään jalostetut kuonot ja karvattoman koiran hankkiminen Suomen talviolosuhteisiin on mielestäni väärin. Shiba on omalaatuinen, suloinen, kaunis ja terve koiramainen koira. Koiramainen koira etenkin siinä suhteessa, että miellyttämishalua ei juurikaan ole; ja sehän ne shibat yleensä hankaliksi tapauksiksi tekevätkin. Helppo tai ei, shiba oli saatava! Vuoden-kaksi asiaa aktiivisemmin mietittyä, oli meidän koira viimein syntynyt, jota olimme odottanut avopuolison kanssa innoissamme kotiin!

 

Miksi Teemo?

Koiran nimeksi oli päätetty Teemo jo ennen koiran syntymää. Loppujen lopuksi koira ei voisi enempää Teemolta näyttäkään! Teemohan on hahmo nettipelistä League of Legends. Peliä on jo varmaan kohta viisi vuotta tullut pelattua ja pelailen edelleen. Teemo on pelissä paljon tunteita (enimmäkseen harmitusta) herättävä suloinen pikkukaveri. Oli hauska löytö sekin, kun netistä löytyy myös muita blogeja Teemokoirasta. Kuitenkaan toista Teemo-shibaa ei ole toistaiseksi tullut vielä vastaan. Meidän Teemolla, kuten kaikilla rakkailla, on monta nimeä: Tempuri, Tete, Tessukka, Nalle, Teetee, Vauva, Tampuri, Nakki, Teemuki... Teemo on suloinen nakkipylly, mutta samalla myös (ainakin omasta mielestään) hurja tappelukoira.

 

Tässa Teemo vielä kasvattajan luona noin kuukauden ikäisenä. Jälkeenpäin olemme nauraneet Teemolle, kun hän pentuhuoneessa tuijotti hiljaa paikallaan seinässä olevaa reikää pitkän aikaa saamalla kun toinen pentu sähelsi vieraiden ympärillä. Teemolla taisi jo silloin olla päässänsä "suuria ajatuksia" - ainakin omasta mielestään.

 

Tiedätkö Doge memen? Itse en internetin maailmasta tiennyt koiran hankkimisen aikoihin juuri mitään, mutta myöhemmin kävi ilmi, että shibasta on muovautunut meemi. wow. Tässä kuva, joka alunperin tehtiin edellisen asunnon ulko-oveen. such shibe.

Alkuun voisin kirjoittaa olevani neljäsosan vuosisadasta täyttänyt tamperelainen työssäkäyvä nainen. Mielummin kuitenkin kerron, että haaveissani on kaupungista pois muuttaminen, olen vielä tyttö, ja saatan olla väärällä alalla. Käyn tällä hetkellä töissä rahoittaakseni elämiseni, mutta tulevaisuudessa näen itseni asuvan maalla isossa talossa, jota ympäröivät koira- ja kissatarha sekä lukuiset omena-, kirsikka- ja luumupuut. Maassa kasvaisi salaatit, porkkanat, perunat ja sipulit. Syksyllä asettelisin lyhdyt kotitien pieleen ja täyttäisin pihakuusen valonauhalla. Haravoisin lehdet kasalle ja kierisin niissä koirien kanssa, jotta voisin haravoida lehdet uudelleen. Ikkunoihin vaihtaisin iltojen pimetessä tummat verhot ja nauttisin kuumaa glögiä kissojen kehrätessä takan edessä. Talvella tekisin hankeet pienet kujat, joita koirat pomppien viilettäisivät ympäriinsä. Kevään tullen päästäisin taas kanit ja kanat kirmaamaan pihalle.

Voi olla, että tuohon on vielä aikaa. Siihen asti vietän iltapäiviäni kerrostalolähiössä elukoita paijaamalla, mustikkametsällä, tietokoneella pelaillessa ja välillä leipomalla, talvella ehkä luistelemalla. Ehkä innostun myös valokuvaamisesta enemmän ja ostan oman kameran. Aika usein on minulle kuitenkin käynyt niin, että olen jostain innostunut, mutta ehkä vain viikoksi - tai tunniksi. Olen koti-ihminen. Olen järkevä, käytännönläheinen, varovainen ja herkkä. Olen noin vuoden aikana elänyt muutoksen aikaa elämässäni, vaikka mitään suurta ulkoisesti ei olekaan tapahtunut. Ajatukset ovat muuttuneet oman pääni sisällä, ja toivon niiden kautta myöhemmin myös tapahtuvan jotain isompaa positiivista. Siihen asti yritän elää hetki kerrallaan, vaikka se onkin niin mahdottoman vaikeaa.

Se miksi kirjoitan nyt tätä, on hyvä kysymys. En ole aiemmin kirjoittanut blogia, saatika tuntemattomille mitään. Ajatuksien kirjoittaminen on ollut itselleni helppoa, vaikka en ole päiväkirjaakaan pitänyt sitten teiniaikojen. Olkoon syyt kirjoittamiselle tai kirjoittamatta jättämiselle mitkä tahansa, tuntuu tämä nyt mukavalta. Ideanani on jakaa teille suloisia kuvia karvakamuistani, koska kuvia on muistikortit, puhelimet ja tietokoneet täynnä, ja haluan myös muiden näkevän niitä. Tiedän, että kaverit ja sukulaiset tykkäävät lähettämistäni kuvista, mutta silti epäilen heidänkin jo ajattelevan että "eikö tämä spämmi lopu koskaan!". Blogista kuka vaan voi katsoa kuvat tai olla katsomatta - kukaan ei tule spämmätyksi. Joka tapauksessa, tästä se lähtee ja katsotaan mitä tulee.